Lapsuuden ensimmäisiin kouluvuosiin ja mielikuviin liittyy koulun ja myös kunnan avustuspaketit vähävaraisille. Viisi lasta pienessä torpassa tarvitsi vaatetta kasvuiässä vuosittain. Niinpä kumisaappaat olivat jokatalvisella muistilistalla ykkösenä ja niiden rinnalla flanellikangas alusasuja varten.

Juhla oli suuri, kun koulun kautta saatu vaateavustus saapui ja pääsi nuuhkimaan uusien saappaiden tuoksua. Mahtavaa oli myös pukea ylleen äidin omalla Husqvarnalla ompelemat flanellihousut jalkaan ja tuntea niiden lämmin kosketus iholla.

Eräänä vuonna saimme ruokapaketin kunnalta. Ajat olivat ankeat, eikä ollut tavatonta, ettei ruokaa ollut lainkaan. Työt olivat torppalaisilla vähissä ja kylällämme järjestettiin hätäaputyömaa, jolla levennettiin kylän läpi kulkevaa joenuomaa. Osin sen reittiä muutettiinkin.

Keski-Pohjanmaalla tuohon aikaan paistettiin ohrajauhoista rasvan kanssa pepua. Kuivakka jauhopöperö oli vararuokaa, ja monissa kodeissa varsin tavallinen "herkku".

Kaupalta haetussa pahvilaatikossa oli leipomon suuri ruislimppu, joka ei muistuttanut lainkaan äidin leipomaa edes ulkonäöltään. Muistan aina sen ylihappaman maun. Äidin limppu pääsi uuteen arvoonsa.