Herastuomarin ja aiemmin kuvaamani pyhäkoulunpitopaikan Isotaluksen kanssa samassa neljän talon ryppäässä oli Ollila. Talo lienee aina ollut punainen ja sinne käytiin porstuan kautta. Hyvin hoidettu pihapiiri on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. Samainen talo oli veljelleni mieluinen visiittipaikka, hänen kaverinsa Anteron vuoksi. Antero isännöinee taloa nykyään.

Ollilaan liittyy varhainen kokemus kuolemasta, kun vanha isäntä siirtyi ajasta ikuisuuteen. Riihi tai lato, mikä lienee ollut, oli vainajan säilytyspaikka ja eräänä päivänä vainaja sitten näytettiin katsottavaksi. Se oli ensimmäinen kerta, kun näin ruumiin. Seuraavan näkemiseen menikin parikymmentä vuotta.

Hautajaiset sävyttivät kylän elämää viisikymmenluvun lopulla. Naapuri torpan Mikko ja Selma sekä myös isoisäni Antti kuolivat tuolloin. Ollilan isännän ohella naapuritalossaan asuva isäntä Mikko menehtyi. Hänen kuolemaansa liittyy muistikuva puolison kertomasta. Mikko oli yöllä noussut ylös ja paistanut läskisiivuja pannulla, kuten tuohon aikaan usein oli tapana. Ilmeisesti oli rasvassa kieritellyt leivänpalasia ja nauttinut ateriansa seurauksella että siitä tuli viimeinen ateria. Hän menehtyi luultavimmin sydänkohtaukseen.