Kylän historia koostuu lapsen vinkkelistä katsellen pienistä murusista. Suuressa mittakaavassa tarkasteltavat asiat eivät ole merkityksellisiä.

Kun suuren perheen isä pienessä töllissä Koutoperällä sai sydänkohtauksen ja toispuolisen halvauksen, se lapsen näkövinkkelistä tapahtumana piirtyy historiaan.

Tai kun isän enon vaimo sai rintasyövän, tuli siitäkin lapsen muistimaailmaan virstanpylväs Oulun matkoineen ja itkuineen, joista sai viitteitä kyläillessä.

Kylässä viiden vuoden aikana mieleen jäi useita hautajaisia. Nyt kun asuu kaupungissa, niistä ainoa merkki on etäällä kulkeva musta auto lippu puolitangossa tai kynttilämeret jouluisin kaupunkien hautausmailla. Kuolema ei kuulu 2000-luvun yhteisöjen elämään, se on eristetty, piilotettu näkyvistä. Lapsuudessa se kuului osana elämään, johon liittyi surunvalitteluun osallistuminen kirjoittamalla nimi kyläkaupassa olevaan adressiin.

Sama tapa liittyi onnitteluun jossa kohde ei ollut läheinen, mutta mahdollisti osallistumisen ja kuulumisen yhteisöön. Toisin kuin nyt, sitä pidettiin tärkeänä. Nyt kerätään maailman lapsille ja katastrofeille ja unohdetaan lähellä olevat.