Koulun joulu- ja kevätjuhla on vuotuinen merkkitapaus. Toisille se merkitsee esiintymistä vuodesta toiseen. Opettajan merkille panema lahjakkuus, se valikoi kulloinkin valittuihin tehtäviin tekijänsä.

Ensimmäinen oma sooloni oli runo Leipuri pulla, jonka kailotin toisella koululuokallani pahvipipari kourassa. Runo päättyi lauseeseen, jonka loppuosassa on päätössana ...ja kumarruskin sangen syvä! Niin komea se kumarrus oli, että kieli jäi hampaiden väliin ja eturivin luokkakaverit kuulivat kuinka viimeinen sana sai muodon SYVA.

Luonnollisesti se oli irvailun aihe (jota itsekin naureskelin) ja koetteli itsetuntoa.

Myöhempinä vuosina opettajan kaukonäköisyys on sattumankin valossa hämmentävä, pidän leipomisesta vaikka se ei olekaan ammatti.