Pohjalainen kummallisuus on pepu. Rasvassa kokkareiksi paistettava ohrajauho, johon en koskaan oikein tottunut, mutta joka oli useille kyläläisille herkku.

50-luvun ruokatottumukset olivat melko vaatimattomat. Ne rakentuivat jauhojen, maidon ja pottujen varaan. Maitopotut, jossa maidon ohella oli perunaa ja sipulia tuntui olevan tavallinen ateria isoissakin taloissa.

Kotonamme leivottiin, toisin kuin kylällä, ohrarieskan sijaan ruisleipää. Taikinan juuri säilytettiin tiinussa ja viikon parin välein limppuja paistettiin puilla lämmitettävässä uunissa. Eräänkin kerran muistan taikinoita vaivanneeni, leivottiinhan meillä säännöllisesti myös nisua eli pullaa, jota sitten topattiin kahvin sekaan pullamössöksi.