Pride-päivän jälkeen tulee useita Pride-viikkoja, ja Pride-kuukausi on täydessä vauhdissa. Liput liehuvat, ihmiset marssivat, iloiset sateenkaarivaatteet hämmästyttävät esteettisesti pukeutuneita.
Olemme yhtä onnellista Pride-perhettä!
**-**
Mutta mennään syvemmälle Pride-toimintaan. On useita Pride- alkuisella nimellä varustettuja yhdistyksiä (kommunistisen liikkeen huippuaikoina vastaavia olisi kutsuttu soluiksi), tärkeimpänä ja isoimpana Helsinki Pride -yhteisö ry.
Erillinen kaikista virallisista ja epävirallisista yhdistyksistä on kansainvälinen Pride-liike. Oletukseen sen taistelusta ihmisoikeuksien puolesta on vaikea sanoa mitään, sillä se on vain ”liike” (vrt. kommunistinen maailmanlaajuinen nuorisoliike 1960-luvulla).
Huomautus: Tarkoitukseni ei ole edellä suluissa mainituista vertauksista huolimatta väittää Pride-liikkeen ja sen toimintaa järjestäytyneesti hoitavien yhdistysten olevan kommunistisia. Kaikkien tämänkaltaisten, itseään vallankumouksellisena pitävien systeemien toimintamuodoista ja organisoitumisesta löytyy yhdenmukaisia piirteitä.
Vaikeammin on osoitettavissa vallankumouksellisen muutoksen intomielisten puolustajien samankaltaisuus toiminnan ilmenemismuodoissa ja kiihkeydessä. Ehkä varovasti voisi kuitenkin sanoa, että vankka annos idealismia on aina taustalla – siksi kaikkien ”aatteiden” takana on nuoria enemmän kuin vanhoja.
Ikä tuppaa tuomaan realismin maustamia, kokemukseen perustuvia näkemyksiä ajatusmaailmaan.
Helsingin Pride-yhdistyksen NDA (non disclosure agreement) eli vaitiolositoumus puhuu myös samaa salamyhkäisyyden kieltä kuin muidenkin samantyyppisten kerhojen. Mitä tapahtuu Priden hämärillä vallan käytävillä ei ole julkista tietoa. Jos siitä jotain paljastaa, joutuu maksamaan sopimussakkoa jopa kymmeniä tuhansia euroja.
**-**
Mieltäni askarruttaa kuitenkin enemmän toinen asia: Priden olemassaolon tarkoituksena olevan maailman tarkastelu ja kvantifiominen.
Katsotaanpa Helsinki Priden tavoitteita.
Yleisluontoisten tasa- ja eriarvoisuus -mainintojen sekä ennakkoluulojen vähentämisen rinnalla Helsinki Priden säännöt puhuvat eritysesti sukupuoli-identiteetistä, seksuaalisesta suuntautumisesta ja seksuaali- sekä sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten tukemisesta.
Nyt on oltava tarkkana. ”Identiteetti” voi tarkoittaa mitä tahansa, sitä Pride ei osaa määritellä. Ja kuten olemme saaneet lukea, Pride-aatteen mukaan sukupuoli-identiteetti on häilyvä ilmiö: se voi vaihtua, muuttua edestakaisin jne. Eikä se rajoitu mieheen ja naiseen tai näiden kahden välimuotoon.
Kaukana ei ehkä ole se Pride-liikkeen vastustajien vitsi, jossa jonkun sukupuoli-identiteetti voi olla vaikkapa banaani.
”Biologinen sukupuoli” on eri asia. Siitä Pride ei puhu samalla vakaumuksella, mikä on varmaan hyvä asia. Katsotaanpa miksi.
Miksi meillä mm. lääketieteessä puhutaan edelleen miehistä ja naisista? Siksi että ylivoimainen enemmistö meistä on biologisia (eli siis eksaktilla luonnontieteellä määriteltäviä) miehiä ja naisia. Näiden kahden ryhmän välillä on monia mm. sairauksiin ja kehon kehitykseen ja elimistöön liittyviä eroja.
Näihin kovan tieteen (eikä siis esim. psykologian ja sosiaalitukimuksen) luonnontieteen perinteeseen perustuvalla auktoriteetillaan esiin tuomien faktojen kanssa ei voi pelleillä. Ne ovat hard facts ja vaikuttavat meihin kaikkiin.
Luonnontieteillekin on jo varsin pitkään ollut selvää, että biologisia poikkeuksia sukupuoleen on. Nämä johtuvat kromosomivariaatioista, hormonaalisista häiriöistä ja variaatioissa sukuelinten kehityksessä.
Ihmisiä, joilla on tällaisia selvästi epätyypillisiä sukupuoliominaisuuksia, on tieteellisessä kirjallisuudessa esitetyn pohjalta arvioitu olevan n. 0,02-0,05 %:lla väestöstä. Suomessa se tarkoittaisi 1000-2500 ihmistä.
Vähemmistöjäkin on monen kokoisia.
Ei-binääriset, joihin Pride keskittyy marsseillaan ja lipunheilutuksillaan, ovat suurempi määrä. Suomessa arvioidaan olevan muutamia tuhansia tai jopa parikymmentä tuhatta. Ei-binäärisissä kyse on siis biologisista miehistä ja naisista, joiden sosiaalinen tai identiteettikokemus on jotain kokonaan muuta, tai häilyvää kahden sukupuolen välillä.
Ei mikään kovin iso vähemmistö sekään.
Oma teesini:
- Miksi juuri näiden pienten vähemmistöjen puolesta järjestetään täysimittaisia karnevaaleja ja muuta hurlumheitä? Eikä kaduille pitäisi lähteä lippujen kanssa jonkin isomman, tärkeämmän ja enemmän kärsivän vähemmistön vuoksi? Miten olisi vaikkapa maaseudun syrjäytyneet pojat? Hylätyt vanhukset? Huumeisiin sortuneet? Raiskauksen uhrit?
Häilyvää lienee ei-binäärisyyden ydinsana. Biologian kannalta katsoen kehitys tapahtuu varsin aikaisessa vaiheessa eikä sukupuoli (tai sen harvinaiset variaatiot) sitten muutu, ja joissain tapauksissa niitä voidaan auttaa kirurgian tai lääkkeiden avulla.
Häilyvä kokemus omasta itsestä taas ei tarvitse apua samalla tavalla kuin pysyvä tila. Sehän voi muuttua vaikkapa huomenna.
**-**
Jossain takaraivossani on ajatus muodista. Kaikenlaisia myös sukupuolisuuteen liittyviä muoti-ilmiöitä on ollut ja tulee olemaan. Muistaako joku parin vuosikymmenen takaiset ”metroseksuaalit”?
Ehkä housun lahkeiden taas kavetessa perinteisistä sukupuolista poikkeava sukupuoli-identiteetti jää edellisen sukupolven omituiseksi kokemukseksi, ja Pridea (tai siis Ylpeyttä) koetaan pillifarkuista ja tavallisen tylsästä naiseudesta.
]]>